Takaisin blogiin

The Botanic Shelf – huonekasvit paraatipaikalle

28.9.2016 Yleinen

Botanical style eli runsas viherkasveilla sisustaminen on nyt kaikkien huulilla. Bongasimme tämän vuoden Habitare-messuilta jännittävän uutuuden, jolla viidakko on helppo kesyttää kotiin sopivaksi. The Botanic Shelf sijoittui myös Sisustustoimittajat ry:n Toimittajien tusinaan, eli 12 parhaan kotimaisen sisustusuutuuden joukkoon, eikä suotta.

The Botanic Shelf on suomalaista muotoilua, Riikka Kantinkosken ja Pinja Rougerin käsialaa. Ulkoasultaan huolitellun yksinkertainen hylly muuntautuu oivaltavan muotoilunsa ansiosta juuri sopivaksi paitsi kirjojen, myös monenlaisten viherkasvien ja esineiden säilytykseen.

The Botanic Shelf

The Botanic Shelf, valokuva Riikka Kantinkoski

“Halusimme suunnitella nimenomaan kasvihyllyn, mutta sen piti olla jotakin ihan muuta kuin perinteinen mummolan kukkajakkara”, kertoo suunnittelija Pinja Rouger. “Halusimme, että kaluste olisi monikäyttöisempi, josta syntyi idea tilanjakajasta. Samalla kasvit saavat tarvitsemaansa valoa ja tilaa joka puolelta.”

Hyllyn runko on kevyestä ilmeestään huolimatta yllättävän tukevaa tekoa ja irtonaiset hyllyt liukuvat kevyesti haluttuihin kohtiin antaen tilaa suuremmillekin kasveille. Tammen ja messingin liitto on yhtä aikaa trendikkään moderni ja ajattoman tyylikäs.

The Botanic shelfThe Botanic shelf

The Botanic Shelf, valokuvat Riikka Kantinkoski

Habitare-messuilla pääsimme ihastelemaan hyllyn prototyyppiä kahdessa eri koossa ja ainakin me odotamme innolla, että hyllyt saapuisivat kauppoihin. :) Lisätietoa The Botanic shelfistä löydät täältä.



Alkusyksyn uunimunakas

Green Home Book - ensiapua vihervimmaan

Jätä kommentti