Toimivuutta ja modernia ilmettä uudella keittiöllä

Ari Virtanen

Asiakkaamme Ari Virtanen päätti remontoida keittiönsä kokonaisuudessaan huhti-toukokuussa 2018. Vuonna 1985 rakennetun talon keittiö alkoi olla vanhanaikainen ja ennen kaikkea huonokuntoinen. Virtanen päätyi AINA-keittiöihin nopean toimituksen takia. Alle neljä viikkoa tilauksen suorittamisesta keittiö oli jo valmis ja käytössä.

Keittiöremonttiprosessi eteni sujuvasti, ja asunto oli täysin asumiskelpoinen koko remontin ajan. Keittiösuunnittelija oli prosessissa vahvasti mukana. Virtasen toiveena oli korkeakiiltoinen keittiö. Suunnittelija teki ehdotukset sen mukaan, ja yhdessä päätettiin lopputulos.

Suunnittelijan kanssa päädyttiin mustiin, korkeakiiltoisiin kahvattomiin alakaappeihin ja punaisiin yläkaappeihin. Tasoksi valikoitui puhtaan valkoinen laminaattitaso, josta musta, tyylikäs allas erottuu kauniisti.

Parasta uudessa keittiössä on Virtasen mukaan se, että kaikki tarvittava on käsien ulottuvilla, eikä keittiössä tarvitse juosta ympäriinsä ruokaa laittaessa. Yksityiskohdista yläkaappien haitariovet, kulmassa sijaitseva karusellikaappi sekä kapea pesuainekaappi ovat olleet toimivimpia. Myös astianpesukoneen kanssa synkronoitu hana saa Virtaselta kiitosta.

_DSC8274
_DSC8321
_DSC8308